Dementian ja unohtelun ero

https://www.youtube.com/watch?v=mJk02XI_sRA

0:04 Anna kun selitän eron unohtelemisen ja dementian välillä.
Katsotaan, tuntuuko tämä teistä yhtään tutulta.
Valmiina? Näin se alkaa.
Olen olohuoneessa. Päätän… Olen katsellut tv:tä, ja alkaa tulla jano.

0:25 Päätän mennä ja keittää pannun kahvia.
Koska haluan juoda kahvia, näin minä teen.
Joten nousen ylös ja lähden keittiötä kohti.
Ja tuumin, jes, aion tehdä kahvia.
Mutta ennen kuin pääsen ihan keittiöön asti, puhelin soi.

0:36 Joten pysähdyn vastaamaan puhelimeen.
 Haloo? Hei Betty. Kiva kuulla sinusta.
 Toki, olisi kiva tavata.
 Tänään iltapäivällä? Joo, mihin aikaan?
 Kahdelta? Sopii, missä?
 Kauppakeskuksessa? Joo tehdään niin.
 Missä niistä? Macy’sissä?
 Sisällä vai ulkona? Okei ulkona.
 On ihan hyvä sää. Joo, sopii.
 Tosiaan ne avasivat sen suklaaputiikin siinä, eikö niin…
 Toki, joo se olisi hienoa. Ok, tuo sinä kookos niin minä tuon siirapin.
 Jaetaan puolet kaloreista. Vitsi, vitsi…
 Mitä? Ei ei minä soitan Margareetalle, hän varmasti haluaa tulla myös.
 Ei siitä vaivaa ole. Mitä? Lomakuvat? Joo tuon ne myös.
 Ootahan kun näet itsesi niissä siinä uimapuvussa. Ihan totta!
 Kiva kun soitit, nähdään pian. Hei hei.

1:41 Hmm… mitä varten minä tänne tulin?
Ja katselen ympärilleni, ja mietin.
Vitsi, silloin kun olin 25-vuotias,
olisin voinut vilkaista ympärilleni,
ja se olisi heti muistunut mieleeni keittiössä.
Mutta ei enää. Nyt tuumin, että hetkinen, missä olin?
Olohuoneessa.

2:01 Menen takaisin olohuoneeseen.
Istuin tässä… katselin televisiota. Kun istun alas… Kahvi!
Miksen muistanut?
Tämähän on ihan naurettavaa.
Olenko menettämässä järkeni?

2:18 Huomaatteko, tässä salissa on tullut kovin hiljaista.
Koska jokainen miettii, että minulle on käynyt noin.
Eikö niin? Sitä kutsutaan vanhuuden muistamattomuudeksi.
Se pahenee koko ajan. Olitte parhaimmillanne 25-vuotiaana.
Sen jälkeen on ollut yhtä alamäkeä.
No ei.

2:37 Tästä on oikeasti kyse:
Minulla on ajatus, ja mitä teen kun minulla on ajatus? Haluan tehdä kahvia.
Panen sen työmuistiini.
Työmuisti on tosi tärkeä osa aivoja,
koska se mahdollistaa keskittymisen tehtävään
ja useiden tiedonpalasten käsittelemisen yhdellä kertaa.

2:52 Mutta huonot uutiset ovat, että se on sangen pieni.
Työmuisti pystyy säilyttämään vain noin 5—8 tiedonpalasta samaan aikaan.
Se mahdollistaa useiden asioiden tekemisen samaan aikaan,
suunnittelemisen ja organisoimisen, asioiden tekemisen.

3:01 Joten panen työmuistiini kahvin, ja lähden tekemään kahvia.
Mutta ennen kuin saan tehtyä kahvia,
miten kävi? Puhelin soi.
Jos Betty olisi vain sanonut heippa,
voisin tehdä kahvin.
Mutta Betty on Betty.
– Hän haluaa tavata.
– Tänään.
– Kahdelta.
– Kauppakeskuksessa.
– Macy’sissä.
– Ulkona.
– Syömme suklaata.
Mutta en varmasti soita Margareetalle.
Mitä minulla ei ole mukanani? Kuvia.
Miksi? Liikaa asioita! Unohdin ne.

3:33 Ne, jotka ovat kokeneet unohtelemisia jo jonkin aikaa,
miten olette ratkaisseet asian?
Olette panneet puhelimen viereen muistikirjan.
Ja jos tämä on ollut asiantila jo pitkään,
olette sitoneet kynän kiinni siihen langalla.
Koska jos et tee niin, kävelet pois ja
seuraavalla kerralla sinulla ei ole mitään millä kirjoittaa.

3:52 Mutta näin siinä oikeasti tapahtuu:
Missä on kahvi?
Kaukana poissa, hävitetty työmuistista
kaikkien niiden asioiden takia,
mistä Betty halusi puhua.
25-vuotiaana olisin voinut tehdä näin:
Katsoisin ympäristöä.
Olisin tehnyt jonkin visuaalisen havainnon,
se olisi ollut tosi yksinkertaista.
Se olisi ollut kahvipannu,
koska olen tehnyt niin vähän asioita
keittiössä, että pelkän kahvipannun näkeminen riittäisi.

4:17 Mutta 55-vuotiaana,
kuinka paljon asioita olette tehneet keittiössä?
Ihan liian paljon.
Katselet ympärillesi eikä kahvipannu paista silmiin.
Se mitä joutuu kirjaimellisesti tekemään
on palaamaan takaisin ja etsimään vahvempaa havaintoa.

4:31 Tarvitsen vahvemman episodisen havainnon.
Minun pitää palata sinne, missä ajatus alunperin tuli.
Pitää ihan fyysisesti olla siellä, ja henkisesti
samaan paikkaan.
Näköhavainto, suullinen havainto, kosketushavainto.
Heti kun olen takaisin siellä, oikeassa paikassa,
siinä se on, tee kahvia.

4:48 Onko se ärsyttävää?
Turhauttavaa?
Mutta kun saat havainnon, vihjeen,
voitko sitten muuttaa toimintaasi?
Kyllä, koska olet normaali.
Se on normaalia.

4:59 Nyt näytän teille dementian.
Tiedän että jotkut teistä huokaisee helpostuksesta,
”olen normaali”…

5:05 Mutta tällainen on dementia:
Alkaa ihan samalla tavalla.
Tässä olen, istun, katselen leffaa,
ja päätän, että haluan kahvia.
Menen keittiöön.
Puhelin soi. Puhun Bettyn kanssa.
Tapaamme kahdelta kauppakeskuksessa.
Puhelu päättyy, kaikki se tapahtui ihan samalla tavalla.

5:17 Katselen keittiössä ympärilleni.
A-haa. Tässä.
Minähän sanoin pojalleni,
että ihmiset hiipivät kellarin
kautta sisään ja varastavat vessanpaperia,
ja syövät ruokaani.
Tässä on todiste, jota olen etsinyt!
Tämä likainen lasi? He unohtivat sen tällä kertaa!
Sanoinhan, että he hiiviskelevät kellarin kautta.
Tässä se on. Panen tämän pakastimeen,
jotta sitten kun hän ottaa sieltä limsan,
jääpaloja limsaa varten, hän näkee sen,
ja tuo lasi on siellä.
Varmasti. No niin.

5:53 Mitä muuta olinkaan tekemässä?
Kappas, tässä on toinen todiste.
He tulevat tänne eivätkä edes juo loppuun saakka.
Se on ihan naurettavaa. Ymmärrätkö?
Nuo ihmiset… mutta tämä pullo,
minun pitää panna se takaisin keittiöön…

6:09 Ja päiväni kuluu tällä tavoin,
hyörin ympäriinsä ja teen asioita,
joissa ei ole mitään järkeä,
paitsi itselleni,
koska toimin vaan sen perusteella
mitä sattuu olemaan ympärilläni,
mutten yhdistä niitä yhteen.

6:22 Kymmenen minuuttia yli kaksi puhelin soi.
Teille kaikille tuli juuri mitä?
Muistutus! Muistihavainto.
Ja se toimi teille.
Mutta minulle? Minullahan on dementia.
 Haloo?
 Hei Betty. Miten menee?
 Missäkö minä olen? No minä olen kotona, missä sinä olet?
 Mitä sinä kauppakeskuksessa teet?
 Jos haluat että tulen sinne,
 olisit soittanut.
 Betty en minä osaa lukea ajatuksiasi, minä…
 Mitä? Ei, et sinä ole soittanut.
 Betty, en minä ole puhunut kanssasi tänään.
 En tiedä kenen kanssa sinä olet puhunut.
 Mitä? Ei Betty. Soititko Margareetalle?
 Ehkä soitit Margareetalle. Puhuit hänen kanssaan.
 Betty, kuule.
 En halua olla töykeä,
 mutta ehkä sinun pitää soittaa lääkärille,
 sinulla taitaa olla dementia.

7:19 Ei normaalia. Ei yhtään normaalia.
Auttaako yhtään, jos sanot minulle,
että yritä nyt muistaa?
Koska pystynkö? En, en todellakaan.
Ja tässä meidän pitää muuttaa asennettamme.
Kun kyse ei ole enää unohtelusta,
kun unohtelu ei ole se ongelma,
sanominen että etkö muista,
muistuttaminen, ei auta.